keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Hyppäisitkö avantoon?



Moi kaikki! Tällä kertaa täällä ruudun toisella puolella istuu Kirsi, ensimmäisen vuoden luonto-ohjaaja opiskelija. Minua pyydettiin kirjoittamaan tänne jotain mukavaa ja ajattelin kuvailla ja esitellä yhden meidän toiminnan täytteisistä koulupäivistämme. Me olemme aloitelleet vähän treenaamaan ryhmien ohjausta, ja jokaisella on nyt ollut tehtävänään ohjata luokallemme jokin aktiviteetti.



Nuotio piti tehdä ja sauna lämmittää, joten eiku vain pilkkomaan puita ja tekemään sytykkeitä. Sitten olikin päivän ensimmäisen aktiviteetin vuoro, eli... nuotiopopcornit! Nom nom nom.




Se ämpäri tyhjeni nopeasti eikä yksikään erä palanut! Poppareiden jälkeen paisteltiin makkaraa ja katseltiin siihen liittyvää tietoiskua YouTubesta...





Seuraavaksi oli avantoon hyppäämisen vuoro. Ei sinne viitsinyt hypätä kuin yksi luokkalainen, mutta hauskaa näytti olevan! Ennen sitä piti kuitenkin tehdä se avanto.




Jään saahaamisesta tuli kuulemma niin kuuma, että itse ohjaajankin teki mieli hypätä veteen. Itsehän käytin aikani hyödyksi seisoskelemassa kameran takana, hehhe hehhe.



Sinne se vapaaehtoinen kuitenkin pulahti ja hauskaa näytti olevan! Varmasti maittoi sauna tuon jälkeen. Me muut lähdettiin istumaan välillä luokkaan ja miettimään miten päivä sujui. Ja hyvinhän kaikilla sujui, tuli opittua pari makkaralauluakin ihan vahingossa.

Muistakaas muksut, että yhteishakua on jäljellä vielä ensi tiistaihin (17.3.) asti, joten tulkaa nyt ihmeessä meidän kanssa nuotiolle istumaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti