keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Kevät koittaa Päijänteellä - kilometrit silmissä

Päijänne vapautui jäistä vappuviikon aikana. Maanantaina 6.5. koitti vihdoin tyyni ja aurinkoinen päivä, joka lähes pakotti kajakilla vesille. Melontaohjaajaksi tähtäävät luonto-ohjaajaopiskelijat suuntaavat vesille myös siksi, että Suomen Melontakouluttajat ry:n koulutusjärjestelmässä melontaohjaajakokeen suorittaminen edellyttää 500 km tai 100 koskiharjoittelutunnin melontakokemusta. Ei mikään läpihuutojuttu yhden lukuvuoden aikana.
Tyyni Asikkalanselkä on harvinaista herkkua
Luokkatovereiden suunnatessa koulupäivän jälkeen kohti kotisohvaa melontaohjaaja-wannabe:t vetävät neopreenirannekkeet hihojen päälle ja kantavat kajakit rantaan. Kun järvet ovat jäässä suuren osan lukuvuodesta, kelvolliset melontakelit on käytettävä tarkkaan hyväksi. Viidensadan kilometrin vaatimus tuntuu aloittelevasta melojasta tiukalta. Miksei pelkkä hyvä melontatekniikka riittäisi?
Päijänteen vesi on kirkasta - retkellä ohitimme Päijänne -tunnelin vedenottopisteen
Vaatimus riittävästä melontakokemuksesta on kuitenkin erittäin perusteltu. Niiden viidensadan kilometrin varrella jokaiselle melojalle sattuu erilaisia kelejä, hyviä ja huonoja päiviä, iloisia seurueita ja kiukkuisia kanssamelojia, yllättäviä tilanteita ja luovia ratkaisuja niihin. Kun suuri osa kilometreistä vielä melotaan koulun järjestämillä ohjatuilla retkillä, oma tekniikka hioutuu samalla kun ohjaajakokelas oppii toimimaan erilaisissa melontatilanteissa. Kokemus tuo varmuutta ja kykyä tehdä perusteltuja ratkaisuja ohjatessaan itse melontaa asiakasryhmile.
Karinsalmen sillan alitus Pulkkilanharjulla. 9 km melottu, saman verran jäljellä.
Opettajan ja elämysmelojan näkökulmasta kilometrien keräilyn ainoa huono puoli on se, että melonnan ilo saattaa jäädä taka-alalle. Myös omat onnistumisen ja itsensä voittamisen kokemukset, hetket yöhön hiljenevällä järvellä, kuikan huudot, kajakin kannelle laskeutuvat korennot ja jäiden helinä kevään ensimmäisellä melontaretkellä ovat tärkeitä työkaluja melontaa ohjaavalle. Tällaisten hetkien kautta löytyy motivaatiota pyrkiä eteenpäin harrastuksessa. Taitojen karttuessa meloja pääsee vesille yhä haastavammilla keleillä ja yhä vaativampiin kohteisiin. Syntyy myös halu antaa muillekin mahdollisuus kokea tällaisia elämyksiä. Sitä halua ja paloa tarvitaan vaikkapa silloin, kun tekee kajakkikuormaa aamuvarhaisella järkevien ihmisten vielä nukkuessa tai silloin, kun yrittää tsempata melontakurssilaisia jaksamaan vielä pari kilometriä vastatuulessa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti