keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Jääkauden jäljillä Pirunpesällä

 
Ammattitaitoinen luonto-ohjaaja elävöittää erilaisia luontoretkiä kertomalla tarinoita paikallisesta luonnosta ja kulttuurista. Asiakkaita kiinnostaa kuulla, miksi maasto on muotoutunut sellaiseksi kuin se on tai millaisia merkkejä menneiden aikojen elämästä reitin varrelta löytyy. Toisen vuoden luonto-ohjaajaopiskelijat harjoittelivat Suomen esihistoriasta kertomista Päijät-Hämeen eri kohteissa tiistaina 8.1.2013.

Yksi kiinnostavimmista viimeisimmän jääkauden muovaamista kohteista on Pirunpesä Hollolassa Messilän lähellä. Pirunpesä on vaikuttavan näköinen, paikoin 20 m pystysuorien kallioseinämien reunustama rotko, jonka mannerjäätikön sulamisvedet ovat aikoinaan puhdistaneet irtoaineksesta. Rotkoa ympäröi luonnonsuojelualue, jonka halki kuljimme lumikengillä - merkittyä reittiä tietysti.

Rotkon äärellä kuulimme, miten rotko on muodostunut ja millaiset voimat paikalla ovat jyllänneet. Rinteeseen pääsee myös tutkimaan kivenkoloja ja luolia lähemmin. Opastuksen kruunasi jääkausiaiheinen tietokilpailu palkintoineen.

Ensi viikolla jatkamme tutkailemalla rauta- ja pronssikausien elämää - jälleen uusissa kohteissa. Kenties ainakin jollakin linnavuorella.

Yläkuvassa kuljemme kohti Pirunpesää kallioista polkua myöten. Alakuvassa opiskelijat kiipeilevät rotkon kivikossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti