maanantai 16. tammikuuta 2017

Kalastusoppaaksi!

Hei,

Olen Eeva Vihermäki, suoritin syksyllä 2016 kalastusoppaan ammattitutkinnon Koulutuskeskus Salpauksessa. Aiemmilta koulutuksiltani olen psykiatrinen sairaanhoitaja, työnohjaaja ja ET psykoterapeutti/ perheterapeutti.

Luonto ja erityisesti järviluonto on aina ollut minulle tärkeä – sielunmaisema, jossa mieli
ja keho lepää, voimaantuu ja saa lisää energiaa. Uskon, että niin kokee moni muukin.

Kalastus on ollut mukavaa puuhaa jo lapsuudesta lähtien, kun soudin isän kaverina verkkoja ja mato-ongella narrattiin kunnon körmyniska-ahvenia. Myöhemmin harrastus jatkui puolison ja lasten kanssa.

Moni meistä keskittyy johonkin tiettyyn kalastuslajiin ja luonnollisesti sitä harrastaa eniten. Meille tällaiseksi muodostui ajan saatossa veto-uistelu. Jollakin toisella se voi olla vaikka perhokalastus tms.

Toimin yrittäjänä mm. kuljetusalalla lähes 16v. ajan. Sen loppuvaiheilla puoliso alkoi miettiä, voisiko työkseen tehdä jotakin muuta auton ajamisen sijaan ja silloin tuli ajatus kalastusoppaaksi kouluttautumisesta. Niin me molemmat hakeuduimme opiskelemaan.

Lähdin avoimin mielin ottamaan vastaan kaiken opin ja uudet kokemukset mitä vastaan tulisi, olihan kouluttajina Suomen huippuluokan opettajat. Ryhmämme jäset olivat kaikki eri aloilta ja eri puolilta Suomea ja varsin pian tuli selväksi, että ihan mahtava porukka oli koossa. Ryhmän jäsenten erilaiset elämäntaustat ja kokemukset olivat myös ihan parasta antia koulutuksessa. Pidämme varmasti yhteyttä läpi elämän.

Koulutuksen aikana tutustuttiin erilaisiin kalastusmuotoihin, välineisiin, kalastustekniikoihin, välineuutuuksiin, kalan käsittelyyn, opastustoimintaan, yritystoimintaan, markkinointiin jne. Suoritettiin vuokraveneenkuljettajan lupakirja, ensiapukoulutukset, hygieniapassi. Tässä joitakin osa-alueita mainitakseni.

Käytännössä myös paljon kalastettiin. Käytiin merellä, kalastettiin virtaavissa vesissä ja erilaisilla järvillä. Opittiin paljon uutta erilaisista vesistöistä ja mm. kalabiologiasta ja näitä aiheita aioin jollakin tavoin opiskella tulevaisuudessa lisää.

Suosittelen sydämestäni Koulutuskeskus Salpauksen kalastusopaan ammattitutkintoa. Tästä koulutuksesta sain paljon uusia kokemuksia ja oppeja, joita voin hyödyntää niin kalastusoppaana toimiessani kuin myös terapeutin työssäni.

Lähde rohkeasti mukaan elämäsi kalastusseikkailuun : )

Kalastusterveisin,

Eeva

Kalastusopas AT


perjantai 9. joulukuuta 2016

Polku melontaohjaajaksi Salpauksessa

500 km on paljon. Niitä meloessaan ehtii tutustua
tähän näkymään aika perusteellisesti
No eihän se varsinaisesti polku ole. Se on 500 km vettä, sileää tai möyryävää, jonka halki on kajakilla liu'uttava. Se on ajanjakso, jonka aikana meloja kehittyy taidoissaan ja tiedoissaan ja ehkä ajattelutavassaankin siten, että pystyy ottamaan melontaohjaajana vastuun toistenkin turvallisesta melonnasta.

Iloisen oppimisen tivolissa eli Koulutuskeskus Salpauksen Asikkalan toimipisteessä melontaohjaajaksi kasvaminen on mahdollista luonto-ohjaajaopintojen aikana, osana valinnaisia opintoja.

Moni opiskelijoistamme aloittaa melonnan aivan nollasta, eli kajakissa on korkeintaan istuttu hetki kauniina kesäpäivänä tyynellä vedellä. Useimmat oppivat kajakin ohjaustekniikat ym. "temput" aika nopeasti helpoilla keleillä. Melontaohjaajaksi päästäkseen on suoritettava melonnan taitotesti 1. Lisäksi pitää läpäistä ohjaajakoe, jossa testataan esim. melontatilanteen hallintaa, navigointia ja melontaan liittyvien sääntöjen tuntemusta. Ei aivan helppoa,  ainakaan ilman vahvaa harrastuspohjaa.

Melontaohjaajakoulutuksen retkellä Päijänteellä syyskuussa 2016

Melontaoppaat neuvovat vartalonkierron käyttöä eteenpäin
melonnassa ohjaajakokelaille
Me ajattelemme, että melontaohjaajaksi kasvu on muutakin kuin irrallisten tekniikoiden ja säädösten opettelua. Noudatamme Suomen Melontakouluttajien melontaohjaajakoulutuksen vaatimuksia, jotka ovat esim. Melonta- ja Soutuliiton järjestelmää tiukempia. Haluamme kouluttaa melontaohjaajia, joiden osaamisen voimme oikeasti taata. Meiltä valmistuneilla melontaohjaajilla on paitsi tekniikkaosaamista, myös paljon kokemusta vesiltä ja vahvat melontaretkeily- ja vesiturvallisuustaidot. Siksi pidämme kiinni esim. Melontakouluttajien vaatimasta 500 km melontakokemuksesta ja opettelemme melontaa mahdollisimman suurelta osin yhteisillä melontaretkillä. Kun meloo 500 km tavoitteellisesti ja osaavampien ohjauksessa, taitojen kehittymistä ei suorastaan voi estää. Oman osaamisen kehittymisen jatkuva reflektointi ja käytännön tekemistä tukevat teoriapäivät auttavat ymmärtämään, miksi asiat kannattaa tehdä tietyllä tavalla.

Treeniä. Tosi paljon treeniä. Sitä se vaatii

Melontaohjaajan työssä on välttämätöntä osata huolehtia ohjattavasta asiakasryhmästä. Siksi ohjaajakoulutuksessakin jokainen toimii vuorollaan melontatilanteen johtajana esim. aamupäivän retkietapilla. Yhtä lailla on hyödyllistä harjoitella suunnistajan tai turvamelojan roolia. Välillä melotaan tavallisena "riviasiakkaana", jolloin voi havainnoida toisten työskentelyä ohjaajana ja esim. kuulostella, miltä tuntuu ottaa vastaan ohjeita ja määräyksiäkin.

Aamulla valmiiksi tehty lounas on nopea syödä.
Jää aikaa myös levolle ja rentoutumiselle
500 melontakilometriä on melkein mahdotonta saada kasaan pelkillä lyhyillä päiväretkillä. Pidemmät, yön yli kestävät retket tuottavat paitsi niitä kilometrejä, sivutuotteena myös voimaa, nopeutta, sitkeyttä, varman ja nopean kaluston ja itsensä huoltamisen sekä hyvän käsityksen omista taidoista/kyvyistä ja niiden riittävyydestä erilaisissa tilanteissa. Parikymmentä retkiruokailua hioo pois turhat liikkeet ruoanlaitosta ja tuo kokemusta siitä, millaista ravintoa itse tarvitsee melontaretkellä.


Kajakissa on reilusti tilaa, jos tavarat
pakkaa pieniin nyssäköihin
Perustrangiakin toimii melontaretkellä

Kokenut melontaohjaaja suoriutuu esim. oman kajakkinsa pakkaamisesta niin sutjakkaasti, että ennättää myös auttaa ja tukea muita. Kymmenet tunnit vesillä opettavat myös kantapään kautta, millaisia varusteita erilaisilla keleillä tarvitaan ja miten niistä kannattaa huolehtia. Mitä varaan mukaan, miten nukun mukavasti, miten saan koko henkilökohtaisen hotellini mahtumaan kajakkiin?


Melontaohjaajakoulutus on parhaillaan käynnissä. Osa on taidoissaan jo hyvällä tasolla ja pystyy suuntaamaan retkillä huomionsa toisten ohjaamiseen. Toiset vielä harjoittelevat omia melontataitojaan ja siinä sivussa ryhmässä melomista. Talvi on katkaissut melontaharjoittelun muutamia hallitreenejä lukuun ottamatta, mutta keväällä vesien auettua aloitamme jälleen. Toukokuussa suuntaamme viikoksi Saaristomerelle. Palaamme kaikki sieltä parempina melojina ja melonnan ohjaajina. Pitkiltä retkiltä löytyy kasvun ja kehittymisen paikkoja riittää kaikille, eritasoisille melojille. Kesällä melonnan taitotesti 1, loppukesästä melontaohjaajakoe. Siitä polku voikin osalla jatkua melonnan ohjaamiseen omalla työpaikalla tai vaikkapa melontaoppaaksi valmentautumiseen Tivolissa.

video
Aina ei melota auringonlaskuun, 
mutta kun melotaan, tältä se näyttää :)



lauantai 9. huhtikuuta 2016

Winter & Ice

Me Asikkalan opiskelijat olimme Inarissa 29.3.-6.4. 20 hengen ryhmämme koostui pääosin ensimmäisen ja toisen vuoden luonto-ohjaajaopiskelijoista, mutta huolimme me mukaan erään kalaoppaan ja muutaman ulkopuolisenkin. Suunnittelin etukäteen päivittäni blogia reissulta joka ilta, mutta päivät olivat niin pitkiä etten jaksanut avata koululta lainattua miniläppäriä kertaakaan tuon viikon aikana. :D Tästä tulee siis pitkä postaus, mutta koittakaa kestää.

Päivä 1 - matka Inariin


Lahdesta lähtevät autot starttasivat kello 6.00 Lahden vanhalta linkkuasemalta. Sieltä ajettiin Vierumäelle, jossa tavattiin Asikkalasta tullut auto. Uniset ihmiset vaihtelivat paikkojansa kolmen pakun välillä, jotta pääsisivät haluaamansa matkaseuraan pitkälle ajomatkalle.

Aamu meni torkkuessa, suurin osa taisi nukkua sikeästi. En muista missä kaikkialla pysähdyttiin vessaan, mutta Oulun Ideaparkissa syötiin kunnolla. Hesen falafel-hampurilainen chilimajoneesilla on muuten tosi hyvää (ja täysin vegaanista)!

Puoli seitsemän aikaa illalla oltiin Saariselällä ja koska ilta oli niin kaunis, niin käytiin pysähtymässä Kaunispäällä. Sieltä matka jatkui Kaamaseen, Saamelaisalueen koulutuskeskukseen, jossa oltiin perillä kahdeksalta illalla.




Päivä 2 - Sogsakk


Saamelaisalueen koulutuskeskus Sogsakk tarjosi meille soluasunnot reissumme ajaksi. Koulun opiskelijat olivat vieläpä järjestäneet meille tekemistä kahdeksi ensimmäiseksi päiväksi! Aamupäivällä opeteltiin Lapin taitolajia, eli suopungin heittoa. Oli aika yllättävää, kuinka noin yksinkertainen laji olikin ihan superhauskaa! Osa porukasta pisti jäällä pilkkikisat pystyyn ja lopuksi juotiin kahvit kodalla. Pilkkikisojen voittajajoukkue sai palkinnoksi ison kimpaleen poronlihaa.

Iltapäivällä tutustuttiin vähän paremmin Sogsakkin opiskelijoihin ja eräs heidän opiskelijansa opetti meille saamelaista kulttuuria ja sanastoa.



Päivä 3 - Sajos & Siida


Sogsakkin opiskelijat jatkoivat paikkojen esittelyä. Kävimme saamelaiskulttuurikeskus Sajoksessa, jossa oli parhaillaan meneillään saamelaisnuorten taidetapahtuma. Ehdimme käydä tsekkaamassa ala-asteelaisten lyhyen näytelmän, josta emme kyllä ymmärtäneet sanaakaan. :D

Sajoksesta ajoimme Siidaan, joka oli ihan uskomattoman hieno paikka! Meille annettiin reilu tunti aikaa kierrellä ja se osoittautui monelle liian lyhyeksi ajaksi. Jos joskus vielä Inariin pääsen, niin Siidaan menen kyllä uudelleen.

Patsas lapinporokoirasta Sienirisottoa ja perunaa

Inarin hotellin ruokia odotellessa tuli selväksi, että Siidassa olisikin ehtinyt jatkaa kiertelyä. Viimeinen sai tunnin odotuksen jälkeen pizzansa, kun 20 ihmistä meni samaan aikaan ja paikkaan ruokailemaan. Muut tilasi pizzaa, itse tilasin kasvisruoka-annoksen. Sienirisottoa, perunaa ja uunijuureksia. Oli tosi hyvää ja maha tuli täyteen!

Iltapäivällä lähdettiin lumikenkäilemään ja paistamaan makkaraa Tuulijärvelle. Pääsihän sielläkin halukkaat pilkkimään, me loput leikittiin lumessa ja istuttiin laavulla.




Lumikenkäilyn jälkeen tuli tekemisen puute, joten lähdettiin bongailemaan lintuja Neljän Tuulen Tupaan. Itse en mitään linnuista ymmärrä, mutta taisivat innokkaimmat bongarit jotain tipuja kiikareillansa nähdä.

DSC_3099

Päivä 4 - Nellimin erähotelli


Perjantaiaamuna lähdettiin ajamaan Nellimin erähotelliin, jossa vanha Asikkalan opiskelija esitteli meille paikkoja. Turistikausi on jo suurimmaksi osaksi ohi, joten saimme kierrellä rauhassa alueella. Lopuksi istuttiin hotellin laavulla ja siinä missä toiset paistoivat makkaraa, mä grillailin vihiksiä (HoviRuoan kasvispiirakka). Oli muuten todella hyvää!



Käytiin samalla reissulla tsekkaamassa Nellimin ortodoksinen kirkko, Venäjän rajavyöhyke ja Paatsjoki. Paatsjoki osoittautui todella kauniiksi paikaksi.



Päivä 5 - Porokuninkuusajot ja Laineen Kasperi


Jokavuotiset porokuninkuusajot ovat yksi suurimmista tapahtumista Inarissa. Poroajojen lisäksi paikalla on suopunginheittokisat, myyntikojuja ja ruokaa. Oli siellä tänä vuonna myös selfieporo, joka vaikutti pelkäävän jokaista lähelle tulijaa.




Pitihän sitä lauantai-illaksi jotain tekemistä keksiä, joten lähdettiin paikalliseen katsomaan Laineen Kasperia. Artisti oli mulle ihan tuntematon, mutta keikka oli niin hyvä, että oon kuunnellut Spotifysta löytyvää albumia jatkuvasti lauantain jälkeen. Tänä yönä nähtiin myös aivan mahtavat revontulet! Harmi ettei ollut kameraa mukana.

Päivä 6 - Pykeija, Norja




Sunnuntaiaamuna lähdettiin ajamaan Utsjoen kautta Pykeijaan, Norjan puolelle. Matkaa ei Pykeijaan tullut kuin reilu 200 kilometria, mutta kauemmin siinä kesti, kun pysähdeltiin ottamaan kuvia ja keräämään jäämeren rannoilta simpukoita. Norjan puolella oli ihan hirveästi poroja! Jatkuvasti sai kurkkia auton ikkunasta, kun kaikki tienvierustat oli täynnä sarvipäitä.

Pykeijassa osa porukasta kävi saunassa ja uimassa jäämeressä. Itseäni ei hyisessä meressä huvittanut käydä pulahtamassa, mutta oli ihanaa kierrellä pienessä kylässä ja kävellä kallioilla. Norjan jälkeen ei Lapinkaan maisemat näytä enää miltään, oli siellä niin upean näköistä kaikkialla.





Päivä 7 - Valjakkoajelu Nellimin erähotellilla




Vihdoin se päivä, mitä olin eniten odottanut! Järjestin halukkaille huskyajelun Nellimiin ja sinne siis suunnattiin aamupäivällä. Ajettiin valjakoilla 20 kilometrin lenkki, joka kesti kaksi tuntia. Ajattelin etukäteen, että aika käy varmaan pitkäksi, mutta ei todellakaan käynyt! Istuin ensin kyydissä ottamassa kuvia ja puolessa välissä vaihdoin ajamaan. Hitsi miten siistiä! Haluun omia huskyja!



Ajelun jälkeen pyörittiin vielä hetki tarhoilla paijaamassa koiria.




Samalla maanantai oli viimeinen ilta Inarissa, joten lähdettiin vielä pienellä porukalla Mutusjärven laavulle viettämään iltaa. Järven jäälle lensi samaan aikaan kaksi laulujoutsenta juomaan.



Päivä 8 - Saariselkä


Sogsakkin solujen tuplabookkauksen vuoksi meidän piti lähteä oikeiden opiskelijoiden alta pois. Käytiin aamulla luonto-ohjaajaopiskelijoiden tunnilla kiittämässä viikosta ja viemässä kahvipaketit suklaalevyjen kera. Sen jälkeen lähdettiin ajamaan Saariselälle, jossa pari uhmakasta meni laskettelemaan tuiskusta ja tuulesta huolimatta.

Käytiin syömässä Teerenpesässä ihanat lohihampurilaiset ja kierreltiin kauppoja. Löysin ihanan avaimenperän (tuo kettu) ja poronluusta tehdyn riipuksen.



Yöksi saatiin mennä tutun mökille Savukoskelle (Sodankylän lähellä), joka osoittautui tosi mukavaksi paikaksi ja kaikki mahtuivat jopa nukkumaan. Pelailtiin korttia, tehtiin ruokaa ja mentiin aikasin nukkumaan.

Päivä 9 - Kotiin!


Savukoskelta lähdettiin taas kuudelta aamulla ajamaan ja Vierumäellä oltiin joskus kuuden aikaa illalla. Saatiin onneksi kyydit kotiin asti, joten ei tarvinnut tavaroita raahata bussissa toista kertaa. Kyllä oli ihanaa kaatua omaan sänkyyn!

Kaikki kuvat (c) Kirsi Rantanen, ethän kopioi ilman lupaa!